12.7.1999

Vakuutusoikeuden päätös 18.9.1995

Vakuutusoikeus, jossa B haki muutosta Valtiokonttorin päätökseen, katsoi asiassa esitetty lääketieteellinen ja muu selvitys huomioon ottaen, ettei B:lle ollut aiheutunut häntä 11.1.1992 kohdanneen rikoksen johdosta rikosvahinkolain mukaista korvaukseen oikeuttavaa pysyvää vikaa ja haittaa. Tämän vuoksi vakuutusoikeus, joka otti huomioon myös hovioikeuden 6.6.1995 antaman tuomion, soveltaen rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 1 kohtaa pysytti Valtiokonttorin päätöksen.

Perustelut

B on hakemuksessaan vaatinut vakuutusoikeuden päätöksen purkamista oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla lausuen muun muassa, että vakuutusoikeus oli perusteettomasti sivuuttanut sitä sitovan Turun hovioikeuden 6.6.1995 korvausasiassa antaman ratkaisun.

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla lainvoiman saanut tuomio voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Vakuutusoikeuden soveltaman rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksen johdosta henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus muun muassa viasta ja muusta pysyvästä haitasta. Määrätessään rikosvahinkolain perusteella korvausta vahingon kärsineelle vakuutusoikeus ei ole ollut sidottu yleisen tuomioistuimen rikosasiassa antamaan ratkaisuun siltä osalta kuin on kysymys siitä, onko rikoksesta aiheutunut vahingon kärsineelle rikosvahinkolain nojalla korvattavaa vahinkoa. Tämä vallitsevan käytännön mukainen periaate on nyttemmin ilmaistu 1.2.1999 voimaan tulleessa rikosvahinkolain 14 §:n 1 momentissa (62/1999). Kuten säännöksen esitöistä (HE 115/1998 vp. s. 3 - 4 ja 8) ilmenee, säännös on katsottu tarpeelliseksi vallitsevan käytännön vahvistamiseksi ja tuomioistuinten ratkaisujen sitovuuteen liittyvien väärinkäsitysten ehkäisemiseksi. Vakuutusoikeuden päätös, jolla B:n korvausvaatimus on hylätty, ei näin ollen ole perustunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiseen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, niinkuin hakemuksessa on katsottu.

Hakemuksessa esitetyn perusteen johdosta Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että Valtiokonttorin ja vakuutusoikeuden velvollisuutena on ollut, ottaen huomioon hallitusmuodon 16 §:n 2 momentin, oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 15 §:n (1064/1991), vakuutusoikeudesta annetun lain 9 §:n 4 momentin (14/1958) ja hallintomenettelylain 24 §:n säännökset, riittävästi perustella ratkaisunsa. Perusteluvelvollisuus korostuu erityisesti silloin, kun Valtiokonttorin kannan mukaan vahinko ei ole sellainen, että vahingon kärsineellä olisi sen johdosta oikeus saada rikosvahinkolain nojalla korvausta, vaikka tuomioistuin on katsonut hänellä olevan oikeus saada samasta vahingosta korvausta vahingon aiheuttajalta. Tällainen näkemysero voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisessa tapauksessa. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä onkin lausuttu (s. 8), että vallitsevan käytännön mukaan Valtiokonttori noudattaa tuomioistuimen ratkaisua pääsääntöisesti myös korvausvastuun yleisten edellytysten arvioinnissa ja ettei tuomioistuimen tuomiosta poikkeavaa ratkaisua asian luonteen vuoksi yleensä voitaisikaan pitää asianmukaisena.

Tyrvään kihlakunnanoikeus ja Turun hovioikeus ovat katsoneet, että B:lle oli rikoksen johdosta aiheutunut pysyvä vika ja haitta. Hylätessään B:n vaatimuksen saada rikoksesta aiheutuneesta pysyvästä viasta ja haitasta korvausta valtion varoista Valtiokonttori on vain lausunut, ettei ollut osoitettu hakijalle kysymyksessä olevan rikoksen johdosta aiheutuneen rikosvahinkolain nojalla korvaukseen oikeuttavaa pysyvää vikaa tai haittaa. Vakuutusoikeus on puolestaan perusteluissaan vain lisännyt viittauksen asiassa esitettyyn lääketieteelliseen ja muuhun selvitykseen sekä ilmoittanut ottaneensa huomioon hovioikeuden tuomion. Kuitenkin sama lääketieteellinen selvitys oli asiassa esitetty kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Vakuutusoikeuden ja Valtiokonttorin ratkaisujen perustelut eivät edellä sanottuun nähden täytä niiltä lain mukaan edellytettäviä vaatimuksia. Tätä voidaan pitää oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaisena menettelyvirheenä.

Edellytyksenä ratkaisun poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan nojalla on kuitenkin, että menettelyvirheen voidaan otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Niinkuin ratkaisussa KKO 1995:95 on todettu, on lainkäyttöä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta tärkeää, ettei lainkohdan määräystä menettelyvirheen vaikutuksesta jutun lopputulokseen tulkita ahtaasti. Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti on koskenut keskeistä korvauskysymystä, jonka vakuutusoikeus ja Valtiokonttori ovat ratkaisseet toisin kuin hovioikeus. Tämän vuoksi on perusteltua otaksua menettelyvirheen olennaisesti vaikuttaneen lopputulokseen.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden 18.9.1995 antama päätös nro 00116/94/2559 poistetaan. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen, ja huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.